Talojen hinnat nousussa

23.5.2016 @ 09:50

Ei ole suuri salaisuus, että vuokrien hinnat ovat nousseet tasaisesti jo vuosien ajan – etenkin pääkaupunkiseudulla. Vuokrat ovat kaupunkien keskeisillä alueilla jo lähes järjettömän korkeita monien mielestä. Ne ovat toisinaan jopa kaksinkertaisia verrattuna hieman heikompiin sijainteihin, joista joutuu matkustamaan pidempiä matkoja esimerkiksi juuri kaupungin keskustaan. Monen mielestä hinta on kuitenkin myös sen arvoinen. Tämän voi päätellä jo tietysti siitä, että asunnot löytävät aina asukkaan korkeasta hinnasta huolimatta. Vuokralla asumiselle on tietysti aina olemassa vaihtoehto eli oman asunnon tai jopa talon ostaminen. Ostamalla oman omistusasunnon säästää pitkällä tähtäimellä selvästi rahaa tai voi jopa tienata rahaa kunnostamalla asunnon ja myymällä sen sitten kalliimpaan hintaa. Näin on moni ihminen rikastunut, mukaanlukien nopeasti maailmanlaajuiseen suosioon noussut Grant Cardone. Kolmas vaihtoehto on kuitenkin joko rakentaa itse oma talo tai antaa ammattilaisen rakentaa se. Jälkimmäinen lienee järkevämpi vaihtoehto useimmille, koska sekin vie jo varsin paljon aikaa sijainnin, talomallin ja muiden yksityiskohtien päättämisen ja sitä edellyttävän selvitystyön ansiosta. Nykyisin yksi suosittu vaihtoehto tällä alalla on Jetta-talo.fi. Yritys tarjoaa juuri omaan makuusi suunniteltuja taloja. Hinta on toki korkeampi kuin itse rakentaessa mutta jää silti vielä kalliiden vuokrahintojen alapuolelle. Vaihtoehtoja on siis monia.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *